sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Kaikella rajansa?

Tämä viikko on mennyt hyvin. Johtunee blogin alottamisesta? Nyt kuitenkin pelkään koko ajan, että tää ei tuu jatkumaan näin. Että kuitenkin mokaan jotain tai en enää jaksa puoskaroida itseäni syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän. No ei mulla vielä sellanen olo oo että tää kaikki ois lipsumassa mun käsistä mutta siis se pelko on koko ajan jos jossain onnistuu niin jossain kohtaa on tultava myös se epäonnistuminen..?
Ehkä stressaan tota vasta sitten ku jotain tapahtuu. Nyt täytyy vaan pitää tsemppiä yllä.




Seuraava hankinta, jonka teen on vaaka. Meillä ei siis ole vaakaa. Hmm.
Sitten pystyn ehkä vähän paremmin seuraamaan tätä mun kehitystä... Voi siis olla että en ehkä ookkaan noin painava! Toisaalta voi olla että oon vaan paisunut. Vihaan paisumista. Lihomista. Liikkuisit läski.
Huh.

Tämän päivän syömiset.
Aamupala: (mun ei pitänyt syödä aamupalaa, mutten voinut kieltäytyä kun äiti oli kattanut jo valmiiksi ja suunnilleen vahti että kaikki syö) kaksi leipää juustolla ja tomaatilla, pieni kuppi kaakaota.
Päivällinen1: pieni lautasellinen spagettia.
Päivällinen2: kurkku, dippiä.

Jos vaikka selviäisin ilman iltapalaa. Huomenna aamulla on varmaan pakko syödä vähän paremmin, koska ruotsin kuuntelu.. Ja mitäköhän siitäkin sitte tulee. Tsempit muillekin, joilla ens viikolla jotain kokeita on!

2 kommenttia:

Kiitos niille, jotka jaksavat kommentoida!