Parhaat tabletit?

Haluan lisää. Koko ajan lisää. Koska mä en usko muita, uskon vain itseäni.
Mä lihon jatkuvasti. Miten voisin jonkun silmissä pienentyä?
Se on vaan niiden juoni, ne sanoo että ootpas sä pieni, ootko sä pienenynyt, ethän sä nyt vaan...
En mä niitä usko. Uskon peiliä, uskon itseäni. Lihava.

Niin lihava läski. Ällöttävä. Ruma.

Siksi kysynkin, pyydän teidän apua - mitkä tabletit auttaa parhaiten eteenpäin tässä projektissa?
Kokemuksia, mielipiteitä. Please. Parhaita rasvanpolttajia tai laksoja tai ihan mitä vaan.
Haluan kaiken paskan itsestäni ulos, mä en kestä tätä.

Tahtoisin syödä vaan tabletteja niin kauan että oon täydellinen.

Pelko

Päällimmäisenä mun mielessä on pelko. Se hallitsee mua. Mä pelkään.
Pelkään ihan hulluna.
Miksei se kerro mulle missä se on ja mitä se tekee?
Miksei se kerro mulle kenen kanssa se on ja koska se tulee kotiin?
Teen kaiken oikein ja miellytän, kuitenkin kaikki on väärin tehty eikä mikään riitä.
En tahdo olla yksin. En osaa olla yksin. En tiedä mitä nyt tapahtuu.

Mä vaan pelkään. Se vaan kiukuttelee. Nyyhkytän äänettömästi tyynyyn eikä se kuule.
Kuitenkin rakastan sitä yli kaiken. Rakastan, pelkään. Rakastaako se?

Ihan sama

Kukaan ei edes välitä.
Ei ketään kiinnosta.
Mä kuihdun.

Ei enää tervettä

Ei mulla vaan onnistu terveellinen syöminen ja kaikkien etikettien kyttääminen. Oon siihen liian laiska. Enkä oikeestaan halua syödä.
Niimpä päätin, että syön määrällisesti niin vähän kun mahdollista. Mulla on jotenkin turvallisempi olo kun voin kieltäytyä kaikesta ja olla tyhjä ja kevyt. Niin että pienenen vaan, kuihdun.

Koska tiedän että se toimii. Koska tein niin ennenkin ja mun oli hyvä olla.

Olin iloinen, pieni, puhdas ja kieltäytyjä. Miks mun pitäis olla jotain muuta ku mitä haluan olla, mitä tiedän olevani. Syön vaan sen verran nitä on välttämätöntä että selviän seuraavaan päivään.
Tästä tulee loppu.
En mä tarvitse ruokaa.

Fiilistelyy

Paino on pudonnut taas! Tarttisin todellakin sen mun oman vaa'an (miten niin saamaton) koska se tsemppaa mua niin paljon! Sää on ollut ihana, aurinkoista ja lämmintä ja oon ollut hyvällä päällä muutenkin - ei siis voisi oikeestaan paremmin mennä.

Tosin vielä ennen rantakauden alkamista pitäis saada vähän kiinteyttä ja vielä muutama kilo pois. Treeniä treeniä, tsemppiä ja pysytään lujana!

Tästä eteenpäin

Solisluut. Welcome back! Mulla olikin jo niitä ikävä.
Laihduttaminen on mun juttu. Laihana oleminen on mun juttu. Jos en oo laiha en oo mitään. Mun on pakko olla laiha ja oon saavuttamassa tavotettani hyvällä vauhdilla ja roimalla motivaatiolla.

En tahdo enää ikinä lihoa tai olla normaalipainoisena lähempänä lihavuuden kuin laihuuden rajaa.
Tästä eteenpäin tuun olemaan vahva laihana. Ja aina laiha.

Taas täällä!

Eli anteeksi ja pahoitteluni tästä pitkästä postaustauosta! Piti hetkeksi keskittää kaikki aika ja ajatukset erinäisiin asioihin, mutta täällä siis ollaan taas.

Lyhyesti sanottuna mulla on hyviä uutisia: oon alottanu työt ja laihdun! Todella laihdun ja oon tosi ilonen siitä, vaikka ehkä hitaasti tää tapahtuu, mutta oon huomannu kehossani positiivisia muutoksia ja ne tuo mulle vaan lisää intoa jatkaa!
Työ on siis suht rankkaa ulkotyötä, puutarhahommia eli haravointia, kärräämistä, istuttamista, nyppimistä jne, koko ajan liikkeessä ja touhuamassa 8,5h päivässä ja oon pitänyt syömiset minimissä. Aamupalaa syön vasta töissä ekalla kahvitauolla yhdeksältä, esim. piltti tai pieni ananaspurkki tai jugurtti, joku tollanen pieni juttu vaan siinä kahvikupillisen kanssa. Sitten lounaalla esim. pienet nuudelit tai yks annospussillinen minuuttipuuroa tms. Ja vielä viimesellä kahvitauolla taas sama kun ekallakin ja sitten kotiin ja kotona joku yksi ruoka ja liikuntaa.
Aika rankkaa on siis ollut, mutta saakin olla koska kesä on jo melkeimpä täällä ja mulla on vielä tekemistä.

Oon aatellu ton mun salijäsenyyden lisäksi hommata uimahallille kymppikortin, koska oon monilta kuullu että uinti ja vesijuoksu (en malta odottaa et paikallisten seniorien kanssa pääsen polkemaan vettä, hehheh) on todella hyvää liikuntaa! Niin ja eiks Arttu Wiskarikin just jossain haastattelussa kehuskellut uinnilla laihtuneensa?

Toivottavasti teilläkin menee hyvin, oon jatkossa vähän aktiivisempi tän mun blogin kanssa kun aikaakin on :)
Tsemppiä ja jaksamista kovasti kaikille!

PS. Oon ajatellu, että jos uskallan niin voisin laittaa jonkinlaisia kuvia tänne kropastani..?

Kommenttia vaan jos kiinnostaa!

Oon tätä jo jonkun aikaa miettinyt että uskaltaisinko jos joku kuitenkin tunnistaa ja niinpäinpois, mutta kuten jotkut teistäkin, niin minäkin olen sitä mieltä että on kiva nähdä vähän sitä kirjoittajaa sen tekstin takana. En siis mitään naamaa ole julkasemassa, mutta kenties jonkinnäköistä kroppakuvaa.

Peilikuva

Tyhjää

Miten voikaan tulla niin hyvälle tuulelle siitä että oon käynyt edellispäivänä ja tänään kunnon lenkeillä.

K ehdotti edellispäivänä että voisin mennä lenkille koska mulla oli tylsää. Ja munhan oli pakko mennä, ihan syystä se varmasti mua patisti lenkille vaikka ei suostunut sitä myöntämään. Kotioven häämöttäessä mua alkoi ahdistaa ja oksettaa koko olemukseni. Oksetti, joten oksensin. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Tsemppi päällä ja motivaatio korkeella! Ja vaikka aina odotan kesää kuin kuuta nousevaa jo melkein joulusta asti niin nyt tuntuu vaan siltä että se tulee liian nopeasti.

Ja vaikka mua pelottaa niin mun on pakko. 

Vale

Eilen näin ekaa kertaa pitkiin aikoihin itseni sopivan kokoisena.
Säikähdin, en uskonut itseäni, katsoin uudestaan ja uskottelin itselleni: liian suuri, liian läski, ruma, lihava, ihrakasa. Sitten mieleni rauhoittui, olimme taas samaa mieltä ja se jäi hokemaan päähäni läski, lihava, ihra.

Kevät

Pyydän anteeksi pitkää postaustaukoa. Olen niin tohkeissani keväästä ja pitenevistä päivistä ja auringonvalosta! Ja kuntoilu on pitkälti vienyt mun aikaa, oon päättänyt todella skarpata. Niin ja kirjotukset on nyt vihdoin ohi! Huh.

Sain myös kesätyöt varmistettua eli pitkästä aikaa tuntuu menevän tosi hyvin!

Jostain syystä K on vähentänyt syömistä, johtuukohan siitä että meidän rahat on nyt vähän tiukilla kun työt ei ole vielä alkanu vai mistä, mutta mä oon ilonen. En tietenkään siitä että se ei syö, vaan siitä että nyt munkaan ei tarvitse.
Mä oon päättänyt todella laihtua. Mä haluan laihtua, mun tarvitsee laihtua, mun pitää laihtua, mä laihdun. Mun on pakko.
Ja vähän säikähdin ku K löysi jostain mun laatikosta mun 8. luokan kuvan ja alko heilutella sitä siinä mun naaman edessä nauraen. Niinkun kaikille vanhoille koulukuville, varsinkin yläasteen aikasille, nauretaan. Ensin muakin nauratti kun en ees muistanu sen kuvan olemassaoloa, mutta sitten aloin kattoa tarkemmin: mun solisluut! Jotenkin mulle tuli sellanen järkyttynyt ja haikee olo, mutta kuitenkin mulle tuli välittömästi sellanen olo että haluun sen takas. Mä tykkään pienestä ja laihasta ja mä haluan itse olla just sitä.
Ja koska mä oon siellä jo kerran ollut niin mä tiedän että mun on mahdollista päästä takas sinne.

Mun täytyy vaan saada pidettyä tää tarmo yllä, tsemppi ja inspiraatio ja motivaatio ja vinkit ja kaikki on tervetullutta! Samoin toivotan onnistumisia ja tsemppiä kovasti teille kaikille muillekin!

Hymy ja huojennus

Mun saliavain löyty! Huh, pääsen taas ahertamaan salille, jesjesjeee! Miten voin olla näin ilonen jostain noin pienestä asiasta. Ihan ku joku isokin taakka ois otettu mun harteilta pois, mua on jotenki vaan ahdistanu se tieto että se avain on hukassa ja en pääse sinne salille vaan oon väkertäny jotain lenkkeilyä ja kotiliikuntaa. Nekin tietty kunniaan mut ainakin mun tulee enemmän tehtyä salilla kun ne punaset numerot vaatii mua kasvattamaan niitä ja pienentämään itteäni ja ne piippaa merkiksi jos menee hyvin, syke on taivaissa tai sitten kun saan lopettaa. Ne laitteet itsessään potkii mua eteenpäin.
En tiedä mikä mulle nyt tuli, jotenkin vaan sellanen hirveen ilonen fiilis et kaikki kääntyy parempaan, mä laihdun laihdun laihdun ja oon saanut kontrolloitua itteeni ja pääsen taas salille.

Oon syönyt tänään vaan kaks ruisleipää ja kohta hiukan spagettia. Tää tulee onnistumaan, epäonnistuminen ei oo vaihtoehto koska mä en anna sen olla. Kesällä juoksen rannalta mereen häpeilemättä ja saan nauraa ja hymyillä niin paljon kun haluan.

Tsemppiä teillekin kaikille ihanille lukijoilleni! Aurinko paistaa ja kevät on varman hitaasti tulossa. Tiet sulaa ja lenkkarit kuluu puhki. Eikö?

Seitsemän päivää

Jos teitä kiinnostaa että mitä noi liikkeet on suomeksi tai miten ne tehdään ni laittakaa vaan liikkeen nimi vaikka googleen, pitäs aika varmaan sieltä löytyä!

Pieniä iloja

Tänään K ehdotti että mentäis hakemaan hesestä ruokaa. Mä en tajua miksi sen täytyy aina hakea ruokaa jostain, se ei vaan jaksa laittaa ite mitään tai korkeintaan väsää jonkun lihapiirakan tai uunissa ranskiksia. Oon koittanu ehdotella että josko joskus tehtäis ihan kunnollista ruokaa, jotain terveellistä ja edullisempaa, mut tuntuu olevan turha toivo.. Ehkä se sit joskus ymmärtää ettei voi koko elämäänsä pelkkiä eineksiä syödä.
Kokonsa puolesta kai voisikin ku se ei liho sitten millään, on vaan tollanen hoikka tikku. Aargh voisinpa itekki olla. Mutta siis ite tehty hyvä ja tavallinen kotiruoka ois muutenki ku muotojen ja linjojen puolesta parempaa.

Mentiin siis kuitenkin heseen tänään. Olin ihan paniikissa koska just olin niin päättäväisenä itelleni luvannu ettei noista mässäilyistä tuu mitään tapaa. Ihan pokkana siinä sitte sanoin että mä otan salaatin. Siihen K vastas "nii siis kaks mega-ateriaa?" ja olin että eiei mä otan oikeesti sen salaatin, haluun tietää millasta se on. Ja se usko että kokeilumielellä mennään.
No, tänään en oo muuta syönyt kun sen salaatin. Ja vaikka se salaatti onkin vähän sellasta roskasalaattia niin mun olo on hyvä.

 Mulla on nyt jotenki varma olo että tää tulee onnistumaan. Joka päivä mulla on ollut pieni näläntunne ja sen mukanaan tuoma keveys ja puhtaus. Hyvä olo, niinkun mulla ennen oli.
Mä haluan sen takasin ja pikkuhiljaa mä raotan sille ovea enemmän ja enemmän. Ja mä oon tyytyväinen sitten kun se on mun kanssa, kun me ollaan taas yhdessä.

Ystävyys ei koskaan...

Eilen tajusin, että mulla on enää kaksi ystävää. K ja L. Eihän siinä mitään, nehän on mun parhaat ystävät ja tiedän että voin luottaa niihin täysillä ja aina.
Mutta mulla on aina ollut paljon ystäviä. Läheisiä ystäviä noin 5, kavereita todella paljon ja nähtiin usein, pidettiin hauskaa. Nyt tuntuu että en vaan jaksa. En oo pitänyt niihin lähes minkäänlaista yhteyttä yli puoleen vuoteen. Miksi? Koska ei ne halua olla mun kanssa. Mun tietoon on tullut se, kuinka ne puhuu musta ja mun ja K:n suhteesta mun selän takana. Ei niitä kiinnosta. Ei nekään pidä muhun yhteyttä. Koulussakin oon huomannu miten mua taas katsotaan alaspäin, huomautellaan siitä miten mua ei enää näy missään, kato oho mitä sä teet koulussa.

Mutta ei muakaan kiinnosta. Nyt vasta oon huomannu, miten hataralla pohjalla mun ystävyys on ollut. Heti kun alan seurustelemaan sellasen tyypin kanssa jota kohtaan niillä on jotain ennakkoluuloja ni ne hylkää mut. Ettei niiden tarvis tutustua siihen tai tottua ajatukseen että mä rakastan sitä? Koska oon tehnyt elämäni suurimman virheen, koska tää tyyppi ei oo mun arvonen, ei se ansaitse mua? Niin ne on sanonut. Ja helppohan niiden on tollasta paskaa suoltaa ku ei ne ees tunne K:ta.

Mä olen niin vihainen. Luulin että ystävät hyväksyy toistensa valinnat ja päätökset. Mua ei näköjään hyväksytä. Mutta huolestuttavinta tässä on kai se, että mulle on ihan sama. Jos ne ei tarvitse mua niin en mäkään tarvitse niitä. Jos ne ei hyväksy mua niin ei munkaan tarvitse hyväksyä niitä.

Kun istutaan tyttöporukalla saman pöydän ympärillä ja koitetaan pitää yhdessä hauskaa, hehkutetaan miten ihanaa on olla välillä ihan vaan tyttöjen kanssa, girls' night out ja tanssitaan villimmin kun koskaan, kaikki on hyvin. Mut se on pelkkää esitystä. Oikeesti me kaikki tiedetään että tää on vaan pinttynyt tapa. Pakko. Pakko viettää aikaa yhdessä että saadaan kulissit pidettyä pystyssä. Ja salaa me mittaillaan toisiamme, sanomisia, pukeutumista, kaikkea. Arvostellaan jatkuvasti. Ei se ole ystävyyttä ja me tiedetään se. Mä en aio jatkaa sitä enää, mä haluan todellisia tunteita ja oikeita ystäviä. En mä tarvitse niitä.

Mutta nepä ei tiedä mitä mä aion tehdä. Mä aion olla niin täydellinen että niitä kaduttaa.

Uuteen nousuun

Taas on ollu tällanen sopimaton tauko. Olen ollut pitkälti koko ajan K:n luona, koska se tuli pois armeijasta. Otti siis lykkäyksen terveydellisistä syistä ja silleesti, ei siitä sen enempää. Eli siis koneella oleminen on vähän jäänyt kun kone ja minä ollaan oltu eri osoitteissa ja oon lähinnä koko ajan K:n kanssa. Kuulostipa parisuhdepeikolta... No, joka tapauksessa pyrin nyt tästä lähin postailemaan useemmin!

Lähiaikoina oon antanut itteni taas vähä lipsua. Oon totaalisesti nyt kadottanut sen mun kuntosaliavaimen enkä siis pääse sinne kuntosalin puolelle ilman sitä, jumppiin kyllä pääsis mutta arvatkaa vaan oonko jaksanu käydä. Kirjotuksetki jatkuu pian ja on niin paljon luettavaa ettei aika tunnu riittävän..

Syömiset on kuitenkin ollut ihan ok, K haluais koko ajan hakea mäkistä tai hesestä tai jostain grilliltä ruokaa mutta mä oon laittanu vastaan vetoomalla rahaan, joka muuten alkaa olee tiukoilla nyt kun K joutuu maksaa vuokransa taas itte eikä meistä kumpikaan oo vielä töissä. Eli järkipuheella se on taipunut syömään ihan normaalia kotiruokaa mun kanssa, saavutus sekin ettei mätetä jotain kaloripommeja ja maata sohvalla koko päivää.

Eilen söin aamupalaksi kulhon All Bran Plus -muroja, niissä on ilmeisesti vähemmän kaloreita kun siinä Regular-versiossa ja enemmän kuitua. Sehän on hyvä asia, ei tule nälkä niin nopeesti ja jaksaa pidemmälle sen yhden kulhollisen voimalla.
Päiväruuaksi kaksi tortillaa (onneks äiti oli ostanut niitä pienemmän kokosia lettusia), koitin laittaa väliin kaikkea kevyttä, vähän kanaa, paljon salaattia ja kurkkua ja muuta.
Iltapalaksi vielä yksi tortilla kylmänä elikö wrap?
Tänään en oo syöny vielä mitään, mutta kunhan toi K tuolta heräis joskus ni varmaan laitan meille jotain pientä.

Vedenjuonti on onnistunut jossain määrin. Piti yrittää sitä 2 litraa päivässä, mutta toistaseksi oon pysynyt siinä litran hujakoilla.

Tsempata siis täytyis nyt.
Ja armottomalla vauhdilla pitäis saada kiloja karisemaan, kesä on kohta täällä.

Morkkis

Ensinnäkin anteeksi tämä postaustauko! En ole päässyt koneelle ja sitten K tuli lomille niin vähän jäi...

Mutta siis haluaisin pyytää anteeksi kaikilta. Viikonloppu meni ihan päin persettä. Herkuttelua ja herkuttelua. Vihaan itseäni just nyt. Ajattelin silloin että ei se haittaa; K nyt kuitenkin on lomilla ja ollaan me vähän hemmottelua kaivattu.

Mitä helvetin hemmottelua! Onko se jotain hemmottelua että tunkee suuhunsa mäkkiruokaa, sipsiä ja suklaata? Ja minä kun vielä ajattelin että jos säästyn abiristeilyltä, säästyn myös kaloreilta! No ei se ihan niin mennyt. Olis pitänyt mennä sinne risteilylle, siellähän oli rajallisesti ruokaa ja juomaa (niin se oli siis just se kohuttu risteily missä meiänkin koulun abit oli). Siellä en olis syönyt enkä juonut mitään. Ja mitä tein K:n kanssa? No söin jotain roskaruokaa, ihan ku mun ois sitä tehny mieli, ihan ku oisin sitä tarvinnu.

No, tää ei lannista mua. Ei kaksi roskaruoka-ateriaa ja muutama rivi suklaata pääse mun niskan päälle. Tää antaa mulle uutta voimaa, uutta motivaatiota.

Syömiset eilen oli ihan ok, muroja, munakasta, tomaattikeittoa, paahtoleipää. Ei paljoa, mutta silti mun maha tuntui ihan sairaan turvonneelta pallolta.

Tänään ois tarkotus mennä suht vähällä. Vielä en oo syönyt mitään.

Niin. Ei se voi olla niin vaikeeta. Ja eihän se olekaan. Mä saavutan mun

tavotteet niin nopeesti että itsekin yllätyn. Sen mä oon päättänyt.

Löysäilypäivä

Saan kai itselleni sallia yhden tällasen löysemmän päivän. Laiska.
Vaakaa siis edelleen kaipailen, josko sen tässä ihan mielellään lähipäivinä hommaisin koska en ihan luota tohon meiän muakin vanhempaan vempeleeseen.

No, tänään oon tehnyt siis treeniä kotona ja aion lähteä vielä pyöräilemään/kävelemään, miten nyt tuolla lumen keskellä eteenpäin pääsee.
Kotona treenaaminen ei kyl oikeen ole se mun juttu, koska meillä on suunnilleen koko ajan äiti kotona ja en tiiä, jotenkin ahdistais jos joku näkis että treenaan täällä omassa huoneessani tms. Se ei saa alkaa epäillä mitään, ei nyt kun ollaan päästy hyvään vauhtiin. Sillon tällön mulla siis on mahdollisuus painaa menemään tossa olkkarissa kun olen yksin kotona. Ootan jo innolla sitä kun muutan pois kotoa tai että saan yksin hengata K:n kämpillä.

Ruotsin kuuntelukoe meni ihan semihyvin mun mittapuullani, mitä nyt tota viiden jälkeen julkastua monivalintojen oikeeta riviä katoin. Ja jos kirjallinen osuuskin menis vielä hyvin niin jeee!

Ja sitten perjantaina nään vihdoin K:n. Saadaan pitkästä aikaa viettää laatuaikaa yhdessä, kun se on taas joutunut olemaan viime viikonlopun siellä armeijassa. Mutta tää edellyttää sitä etten mene abiristeilylle. Periaatteessahan se ois hienoa; ei juomista, ei rahankulutusta, ei mitään överisyömistä buffetissa..! Säästyt ainakin miljoonalta kalorilta ja siltä että tili näyttää nollaa! Tiedän kyllä että kaverit suuttuu mulle todella paljon. En oo vielä kertonut niille että oon ajatellu tosissani jääväni pois sieltä. Apua.

Mulla on niin ikävä K:ta. Se saa mun olon tuntumaan hyvältä ja tiedän että se rakastaa mua tapahtu mitä hyvänsä. Silti tuntuu etten oo sille tällasena tarpeeksi hyvä. Se ansaitsee kauniin, vahvan, laihan naisen. Ja mä aion antaa sen sille.

Syömisetkin on pysynyt kurissa edelleen ja oon koittanu ottaa myös sen runsaamman vedenjuonnin rutiiniksi. No tähän alkuun oon juonut desimitasta että tiedän miten paljon sitä juon, ihan hyvin on ainaki mulla toi taktiikka toiminu!

Aamupala: all bran -muroja, paahtoleipä kalkkunalla
Päivällinen: bataattimuusia, lohta, raejuustoa (yhteensä noin nyrkin kokoinen annos)
Vielä illalliseksi jotain. Ja iltapala - en tiedä, katsotaan nyt syönkö vaiko enkö.

Painoa sitten päivittelen myös jahka sen vaa'an saan!