perjantai 12. huhtikuuta 2013

Tyhjää

Miten voikaan tulla niin hyvälle tuulelle siitä että oon käynyt edellispäivänä ja tänään kunnon lenkeillä.

K ehdotti edellispäivänä että voisin mennä lenkille koska mulla oli tylsää. Ja munhan oli pakko mennä, ihan syystä se varmasti mua patisti lenkille vaikka ei suostunut sitä myöntämään. Kotioven häämöttäessä mua alkoi ahdistaa ja oksettaa koko olemukseni. Oksetti, joten oksensin. Ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

Tsemppi päällä ja motivaatio korkeella! Ja vaikka aina odotan kesää kuin kuuta nousevaa jo melkein joulusta asti niin nyt tuntuu vaan siltä että se tulee liian nopeasti.







Ja vaikka mua pelottaa niin mun on pakko. 

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Vale

Eilen näin ekaa kertaa pitkiin aikoihin itseni sopivan kokoisena.
Säikähdin, en uskonut itseäni, katsoin uudestaan ja uskottelin itselleni: liian suuri, liian läski, ruma, lihava, ihrakasa. Sitten mieleni rauhoittui, olimme taas samaa mieltä ja se jäi hokemaan päähäni läski, lihava, ihra.