Kevät

Pyydän anteeksi pitkää postaustaukoa. Olen niin tohkeissani keväästä ja pitenevistä päivistä ja auringonvalosta! Ja kuntoilu on pitkälti vienyt mun aikaa, oon päättänyt todella skarpata. Niin ja kirjotukset on nyt vihdoin ohi! Huh.

Sain myös kesätyöt varmistettua eli pitkästä aikaa tuntuu menevän tosi hyvin!

Jostain syystä K on vähentänyt syömistä, johtuukohan siitä että meidän rahat on nyt vähän tiukilla kun työt ei ole vielä alkanu vai mistä, mutta mä oon ilonen. En tietenkään siitä että se ei syö, vaan siitä että nyt munkaan ei tarvitse.
Mä oon päättänyt todella laihtua. Mä haluan laihtua, mun tarvitsee laihtua, mun pitää laihtua, mä laihdun. Mun on pakko.
Ja vähän säikähdin ku K löysi jostain mun laatikosta mun 8. luokan kuvan ja alko heilutella sitä siinä mun naaman edessä nauraen. Niinkun kaikille vanhoille koulukuville, varsinkin yläasteen aikasille, nauretaan. Ensin muakin nauratti kun en ees muistanu sen kuvan olemassaoloa, mutta sitten aloin kattoa tarkemmin: mun solisluut! Jotenkin mulle tuli sellanen järkyttynyt ja haikee olo, mutta kuitenkin mulle tuli välittömästi sellanen olo että haluun sen takas. Mä tykkään pienestä ja laihasta ja mä haluan itse olla just sitä.
Ja koska mä oon siellä jo kerran ollut niin mä tiedän että mun on mahdollista päästä takas sinne.

Mun täytyy vaan saada pidettyä tää tarmo yllä, tsemppi ja inspiraatio ja motivaatio ja vinkit ja kaikki on tervetullutta! Samoin toivotan onnistumisia ja tsemppiä kovasti teille kaikille muillekin!

Hymy ja huojennus

Mun saliavain löyty! Huh, pääsen taas ahertamaan salille, jesjesjeee! Miten voin olla näin ilonen jostain noin pienestä asiasta. Ihan ku joku isokin taakka ois otettu mun harteilta pois, mua on jotenki vaan ahdistanu se tieto että se avain on hukassa ja en pääse sinne salille vaan oon väkertäny jotain lenkkeilyä ja kotiliikuntaa. Nekin tietty kunniaan mut ainakin mun tulee enemmän tehtyä salilla kun ne punaset numerot vaatii mua kasvattamaan niitä ja pienentämään itteäni ja ne piippaa merkiksi jos menee hyvin, syke on taivaissa tai sitten kun saan lopettaa. Ne laitteet itsessään potkii mua eteenpäin.
En tiedä mikä mulle nyt tuli, jotenkin vaan sellanen hirveen ilonen fiilis et kaikki kääntyy parempaan, mä laihdun laihdun laihdun ja oon saanut kontrolloitua itteeni ja pääsen taas salille.

Oon syönyt tänään vaan kaks ruisleipää ja kohta hiukan spagettia. Tää tulee onnistumaan, epäonnistuminen ei oo vaihtoehto koska mä en anna sen olla. Kesällä juoksen rannalta mereen häpeilemättä ja saan nauraa ja hymyillä niin paljon kun haluan.

Tsemppiä teillekin kaikille ihanille lukijoilleni! Aurinko paistaa ja kevät on varman hitaasti tulossa. Tiet sulaa ja lenkkarit kuluu puhki. Eikö?

Seitsemän päivää

Jos teitä kiinnostaa että mitä noi liikkeet on suomeksi tai miten ne tehdään ni laittakaa vaan liikkeen nimi vaikka googleen, pitäs aika varmaan sieltä löytyä!

Pieniä iloja

Tänään K ehdotti että mentäis hakemaan hesestä ruokaa. Mä en tajua miksi sen täytyy aina hakea ruokaa jostain, se ei vaan jaksa laittaa ite mitään tai korkeintaan väsää jonkun lihapiirakan tai uunissa ranskiksia. Oon koittanu ehdotella että josko joskus tehtäis ihan kunnollista ruokaa, jotain terveellistä ja edullisempaa, mut tuntuu olevan turha toivo.. Ehkä se sit joskus ymmärtää ettei voi koko elämäänsä pelkkiä eineksiä syödä.
Kokonsa puolesta kai voisikin ku se ei liho sitten millään, on vaan tollanen hoikka tikku. Aargh voisinpa itekki olla. Mutta siis ite tehty hyvä ja tavallinen kotiruoka ois muutenki ku muotojen ja linjojen puolesta parempaa.

Mentiin siis kuitenkin heseen tänään. Olin ihan paniikissa koska just olin niin päättäväisenä itelleni luvannu ettei noista mässäilyistä tuu mitään tapaa. Ihan pokkana siinä sitte sanoin että mä otan salaatin. Siihen K vastas "nii siis kaks mega-ateriaa?" ja olin että eiei mä otan oikeesti sen salaatin, haluun tietää millasta se on. Ja se usko että kokeilumielellä mennään.
No, tänään en oo muuta syönyt kun sen salaatin. Ja vaikka se salaatti onkin vähän sellasta roskasalaattia niin mun olo on hyvä.

 Mulla on nyt jotenki varma olo että tää tulee onnistumaan. Joka päivä mulla on ollut pieni näläntunne ja sen mukanaan tuoma keveys ja puhtaus. Hyvä olo, niinkun mulla ennen oli.
Mä haluan sen takasin ja pikkuhiljaa mä raotan sille ovea enemmän ja enemmän. Ja mä oon tyytyväinen sitten kun se on mun kanssa, kun me ollaan taas yhdessä.

Ystävyys ei koskaan...

Eilen tajusin, että mulla on enää kaksi ystävää. K ja L. Eihän siinä mitään, nehän on mun parhaat ystävät ja tiedän että voin luottaa niihin täysillä ja aina.
Mutta mulla on aina ollut paljon ystäviä. Läheisiä ystäviä noin 5, kavereita todella paljon ja nähtiin usein, pidettiin hauskaa. Nyt tuntuu että en vaan jaksa. En oo pitänyt niihin lähes minkäänlaista yhteyttä yli puoleen vuoteen. Miksi? Koska ei ne halua olla mun kanssa. Mun tietoon on tullut se, kuinka ne puhuu musta ja mun ja K:n suhteesta mun selän takana. Ei niitä kiinnosta. Ei nekään pidä muhun yhteyttä. Koulussakin oon huomannu miten mua taas katsotaan alaspäin, huomautellaan siitä miten mua ei enää näy missään, kato oho mitä sä teet koulussa.

Mutta ei muakaan kiinnosta. Nyt vasta oon huomannu, miten hataralla pohjalla mun ystävyys on ollut. Heti kun alan seurustelemaan sellasen tyypin kanssa jota kohtaan niillä on jotain ennakkoluuloja ni ne hylkää mut. Ettei niiden tarvis tutustua siihen tai tottua ajatukseen että mä rakastan sitä? Koska oon tehnyt elämäni suurimman virheen, koska tää tyyppi ei oo mun arvonen, ei se ansaitse mua? Niin ne on sanonut. Ja helppohan niiden on tollasta paskaa suoltaa ku ei ne ees tunne K:ta.

Mä olen niin vihainen. Luulin että ystävät hyväksyy toistensa valinnat ja päätökset. Mua ei näköjään hyväksytä. Mutta huolestuttavinta tässä on kai se, että mulle on ihan sama. Jos ne ei tarvitse mua niin en mäkään tarvitse niitä. Jos ne ei hyväksy mua niin ei munkaan tarvitse hyväksyä niitä.

Kun istutaan tyttöporukalla saman pöydän ympärillä ja koitetaan pitää yhdessä hauskaa, hehkutetaan miten ihanaa on olla välillä ihan vaan tyttöjen kanssa, girls' night out ja tanssitaan villimmin kun koskaan, kaikki on hyvin. Mut se on pelkkää esitystä. Oikeesti me kaikki tiedetään että tää on vaan pinttynyt tapa. Pakko. Pakko viettää aikaa yhdessä että saadaan kulissit pidettyä pystyssä. Ja salaa me mittaillaan toisiamme, sanomisia, pukeutumista, kaikkea. Arvostellaan jatkuvasti. Ei se ole ystävyyttä ja me tiedetään se. Mä en aio jatkaa sitä enää, mä haluan todellisia tunteita ja oikeita ystäviä. En mä tarvitse niitä.

Mutta nepä ei tiedä mitä mä aion tehdä. Mä aion olla niin täydellinen että niitä kaduttaa.

Uuteen nousuun

Taas on ollu tällanen sopimaton tauko. Olen ollut pitkälti koko ajan K:n luona, koska se tuli pois armeijasta. Otti siis lykkäyksen terveydellisistä syistä ja silleesti, ei siitä sen enempää. Eli siis koneella oleminen on vähän jäänyt kun kone ja minä ollaan oltu eri osoitteissa ja oon lähinnä koko ajan K:n kanssa. Kuulostipa parisuhdepeikolta... No, joka tapauksessa pyrin nyt tästä lähin postailemaan useemmin!

Lähiaikoina oon antanut itteni taas vähä lipsua. Oon totaalisesti nyt kadottanut sen mun kuntosaliavaimen enkä siis pääse sinne kuntosalin puolelle ilman sitä, jumppiin kyllä pääsis mutta arvatkaa vaan oonko jaksanu käydä. Kirjotuksetki jatkuu pian ja on niin paljon luettavaa ettei aika tunnu riittävän..

Syömiset on kuitenkin ollut ihan ok, K haluais koko ajan hakea mäkistä tai hesestä tai jostain grilliltä ruokaa mutta mä oon laittanu vastaan vetoomalla rahaan, joka muuten alkaa olee tiukoilla nyt kun K joutuu maksaa vuokransa taas itte eikä meistä kumpikaan oo vielä töissä. Eli järkipuheella se on taipunut syömään ihan normaalia kotiruokaa mun kanssa, saavutus sekin ettei mätetä jotain kaloripommeja ja maata sohvalla koko päivää.

Eilen söin aamupalaksi kulhon All Bran Plus -muroja, niissä on ilmeisesti vähemmän kaloreita kun siinä Regular-versiossa ja enemmän kuitua. Sehän on hyvä asia, ei tule nälkä niin nopeesti ja jaksaa pidemmälle sen yhden kulhollisen voimalla.
Päiväruuaksi kaksi tortillaa (onneks äiti oli ostanut niitä pienemmän kokosia lettusia), koitin laittaa väliin kaikkea kevyttä, vähän kanaa, paljon salaattia ja kurkkua ja muuta.
Iltapalaksi vielä yksi tortilla kylmänä elikö wrap?
Tänään en oo syöny vielä mitään, mutta kunhan toi K tuolta heräis joskus ni varmaan laitan meille jotain pientä.

Vedenjuonti on onnistunut jossain määrin. Piti yrittää sitä 2 litraa päivässä, mutta toistaseksi oon pysynyt siinä litran hujakoilla.

Tsempata siis täytyis nyt.
Ja armottomalla vauhdilla pitäis saada kiloja karisemaan, kesä on kohta täällä.