Pieniä iloja

Tänään K ehdotti että mentäis hakemaan hesestä ruokaa. Mä en tajua miksi sen täytyy aina hakea ruokaa jostain, se ei vaan jaksa laittaa ite mitään tai korkeintaan väsää jonkun lihapiirakan tai uunissa ranskiksia. Oon koittanu ehdotella että josko joskus tehtäis ihan kunnollista ruokaa, jotain terveellistä ja edullisempaa, mut tuntuu olevan turha toivo.. Ehkä se sit joskus ymmärtää ettei voi koko elämäänsä pelkkiä eineksiä syödä.
Kokonsa puolesta kai voisikin ku se ei liho sitten millään, on vaan tollanen hoikka tikku. Aargh voisinpa itekki olla. Mutta siis ite tehty hyvä ja tavallinen kotiruoka ois muutenki ku muotojen ja linjojen puolesta parempaa.

Mentiin siis kuitenkin heseen tänään. Olin ihan paniikissa koska just olin niin päättäväisenä itelleni luvannu ettei noista mässäilyistä tuu mitään tapaa. Ihan pokkana siinä sitte sanoin että mä otan salaatin. Siihen K vastas "nii siis kaks mega-ateriaa?" ja olin että eiei mä otan oikeesti sen salaatin, haluun tietää millasta se on. Ja se usko että kokeilumielellä mennään.
No, tänään en oo muuta syönyt kun sen salaatin. Ja vaikka se salaatti onkin vähän sellasta roskasalaattia niin mun olo on hyvä.

 Mulla on nyt jotenki varma olo että tää tulee onnistumaan. Joka päivä mulla on ollut pieni näläntunne ja sen mukanaan tuoma keveys ja puhtaus. Hyvä olo, niinkun mulla ennen oli.
Mä haluan sen takasin ja pikkuhiljaa mä raotan sille ovea enemmän ja enemmän. Ja mä oon tyytyväinen sitten kun se on mun kanssa, kun me ollaan taas yhdessä.