Kaikella rajansa?

Tämä viikko on mennyt hyvin. Johtunee blogin alottamisesta? Nyt kuitenkin pelkään koko ajan, että tää ei tuu jatkumaan näin. Että kuitenkin mokaan jotain tai en enää jaksa puoskaroida itseäni syömään vähemmän ja liikkumaan enemmän. No ei mulla vielä sellanen olo oo että tää kaikki ois lipsumassa mun käsistä mutta siis se pelko on koko ajan jos jossain onnistuu niin jossain kohtaa on tultava myös se epäonnistuminen..?

Ehkä stressaan tota vasta sitten ku jotain tapahtuu. Nyt täytyy vaan pitää tsemppiä yllä.

Seuraava hankinta, jonka teen on vaaka. Meillä ei siis ole vaakaa. Hmm.

Sitten pystyn ehkä vähän paremmin seuraamaan tätä mun kehitystä... Voi siis olla että en ehkä ookkaan noin painava! Toisaalta voi olla että oon vaan paisunut. Vihaan paisumista. Lihomista. Liikkuisit läski.

Huh.

Tämän päivän syömiset.

Aamupala: (mun ei pitänyt syödä aamupalaa, mutten voinut kieltäytyä kun äiti oli kattanut jo valmiiksi ja suunnilleen vahti että kaikki syö) kaksi leipää juustolla ja tomaatilla, pieni kuppi kaakaota.

Päivällinen1: pieni lautasellinen spagettia.

Päivällinen2: kurkku, dippiä.

Jos vaikka selviäisin ilman iltapalaa. Huomenna aamulla on varmaan pakko syödä vähän paremmin, koska ruotsin kuuntelu.. Ja mitäköhän siitäkin sitte tulee. Tsempit muillekin, joilla ens viikolla jotain kokeita on!

Trött på mig

Tekstitaito klaarattu, en osaa yhtään sanoa miten meni. No, sen näkee sitten kun pisteet tulee.

Ja jos jotakuta kiinnostaa, niin laitoin tohon oikeaan reunaan nyt ton mun tilanteeni paino-pituus -rintamalla. Jotenkin alkoi heti ärsyttää. Mitä hittoa mä ajattelin kun annoin itseni lupsahtaa, löllähtää, lihoa. Mä olen aina kammoksunut lihomista ja ajatusta siitä, että paisun ihan holtittomati joka suuntaan ja olen sellainen säälittävä suomalainen, meikitön, tuulipuvussa ja crocseissa vaeltava pulla. Eniten tässä maailmassa inhoan niitä ihmisiä jotka täyttää noi kriteerit. En siis halua loukata ketään, mutta oikeesti. Mun painajainen olis, että joku päivä havahdun huomaamaan että ite oon sellanen.
On varmaan todella pinnallista ajattelua. Mutta kukapa ei tahtois olla koko elämäänsä hyvännäköinen, laiha, kaunis, vahva, jotain jota voi kadehtia.

Kun katoin noita lukuja... Miten paljon olen edennyt väärään suuntaan. Teki mieli vaan sanoa jotkut taikasanat ja olisin takaisin siellä missä olinkin. Sinne mun on päästävä takaisin. Sinne mä olen menossa. Sinne mä menen.

Salilla en käynyt tänään, koska jotenkin kivasti olen onnistunut laittamaan sen avaimen niin hyvään paikkaan etten sitä löydä. Huomenna etin sitten kaikista mahdollisista paikoista ja meen sinne. Ja vaikka se avain ei löytyiskään ni meen joka tapauksessa, en aio nyt löysäillä ja keksiä tekosyitä.

     

Aamupala: sämpylä, kiiwi, kaakao.

Välipala: sämpylä.

Illallinen: bataattimuusi, lohimedaljonki.

Herkuttelua. Ei paljoa, mutta syyllinen olo kuitenkin on. Huomenna tuun olemaan salitreenin jälkeen niin väsynyt. Ei herkuttelua ilman rangaistusta.

Kannattaiskohan alottaa herkkulakko ja joku dieetti..?

Nyt olen hiukan pettynyt itteeni, mutta korvaan kaiken huomenna. Tämä oli lupaus.

Stressi, paniikki

Tämä viikko on mennyt kyllä todella hyvin. Onkohan blogin ansiota, että jaksan todella panostaa? En tiedä mistä johtuu, mutta oon tyytyväinen. En vielä iloinen enkä ylpeä itsestäni, mutta tyytyväinen. Joo, olen mä. Kyllä mä saan olla, saanhan?

Ehkä joskus itsestänikin jotain kuvaa. Ehkä sitten kun näytän noin hyvältä...

Salilla siis huhkin niin täysillä, että nyt oon aivan jumissa. Järkevää tai ei mutta tää tunne kun jokanen lihas on jumissa... Jotain niin parasta. Mutta siis joka tapauksessa, tyytyväinen oon siihen että kuntopyörällä ylitin itteni. Se laite laskeskeli siinä että kymmenen minuutin polkemisella kuluttaisin noin 60kcal mutta päätin siinä hammasta purren että parempaan on päästävä. Kymmenessä minuutissa sitten karistin 74kcal! Huh.

Muuten noita kaloreita en oo vielä alkanut laskemaan/listaamaan, koska viimeksi kun niitä listailin niin aika tavalla ahdistuin kun ne luvut tuntu täyttävän mun pään. Ehkä pikkuhiljaa jos jonkun hyvän tavan keksin siihen. Jonkun etten jää kiinni, kirja tai vihko tai joku muu konkreettinen voi päätyä vääriin käsiin ja se ei ole sallittua... Ideoita? Kännykkään, koneelle?

Ja aiheesta kouluun. Huomenna sitten olisikin tämän kevään ensimmäinen yo-koe: äidinkielen tekstitaito! Olen jotenkin varma että feilaan siinä jotain... Sen jälkeen sitten varmaan salille tyhjentämään päätä, postailua luultavasti tulee siis myös huomenna. Katsellaan.

Tervetuloa ensimmäiset lukijat! Ihanaa, että joku jaksaa mun tekstejäni lukea.

Kaikki tarvitsevat inspiraatiota

Tämän päivän syömiset tähän asti: kiiwi, activia-jugurtti ja pullollinen vettä.

Ja vielä tais jäädä vähän epäselväksi tosta mun esittelystä että milloin olen tän kiinteyttämisen/laihduttamisen alottanut. Salijäsenyyden hommasin jo viime vuoden puolella, siinä syksyn aikana. Silloin en kyllä vielä paljoa siellä käynyt, mutta nyt uuden vuoden ja kevään tullen uutta tarmoa on tullut.
Ulkoilua ja muuta liikuntaa harrastan myös, mutta mun mielestä esim. lenkkeilylle talvi on hyvä tekosyy etten ihan joka päivä hölkkäile. Sitten taas kun on lämpimämpää...

Mutta nyt olen menossa salille eli siis fitspoa/thinspoa ennen sinne lähtemistä niin jaksan taas rehkiä kunnon rääkin!

Mä oon päättänyt onnistua.

 Oispa kesä jo täällä!

Nää jalat tulee olemaan mun!

Ja mä aion onnistua.

Mun on pakko palata entiseen, pakko.

Se hiipii takaisin

Jep. Tänään oli siis vähän vaikea päivä. No, sen verran vaikea että aloitin vihdoin tän blogin joka on ollu mun mietinnässä jo jonkun aikaa.

K lähti eilen takasin armeijaan ja musta tuntuu että mä alan pikkuhiljaa seota ilman sitä. Eihän se siellä oo ollu ees kauaa, kohta kuukauden, mut silti oon sitä mieltä että toi armeija on ihan syvältä. Odottaa vaan sitä hetkeä kun näkee sen toisen, että millon se pääsee lomille. Elän niille hetkille. Ja millään muulla ei tunnu olevan mitään merkitystä.
Eniten tässä mua pelottaa se, kun mulla ei ole mitään muuta tekemistä kun odottaa K:ta kotiin. Mulla on siis aikaa alkaa taas kytätä mun syömisiä, tuntea syyllisyyttä jos syön. Koska nyt olen yksin, ei ole ketään mun vierellä.
Nyt mun seurana on vain se tunne, joka vähitellen palaa. Se hiipii takaisin.

Pärjäsin hyvin kolmeen asti päivällä. Siihen asti join pelkkää vettä. Katsoin telkkaria ja kulutin meidän kivikautisella stepperillä jotain 40kcal. Säälittävää. Sitten päätin syödä kaksi leipää, yhden kiiwin, äiti oli tuonut marianne-kismetiä, söin sellasen. Päätin, etten syö enempää tänään, koska en ehtinyt salillekaan. No äsken kuitenkin söin iltapalaksi kaksi leipää.
Ei noi yhteensä paljoa kuitenkaan tee ja huomenna lähden liikkeelle. Käyn kaupungilla ja koululla hoitamassa asioita ja sitten meen salille L:n kanssa.

Tästä tää lähtee!

Menneisyyttä, nykyhetkeä, tulevaisuutta

Otsikon mukaisesti siis kerron erittäin lyhyesti ja tiivistettynä itsestäni ja tästä blogista tässä ensimmäisessä postauksessa.

Ennen en siis ole blogia pitänyt, mutta aattelin sen auttavan itseäni eteenpäin tavoitteideni saavuttamisessa. Blogissa tullaan siis seuraamaan syömisiäni, liikkumistani, (toivottavasti) kilojen karistamista ja lopulta tavoitteeseen pääsemistä! Luvassa ei kuitenkaan oo pelkkiä lukuja, vaan sekaan mahtuu erinäistä pohdintaa aiheesta ja ehkä ohikin aiheen. Monipuolisesti siis kaikkea laihduttamiseen ja siitä syntyviin ajatuksiin liittyvää.

Omaa historiaani nyt jonkin verran.

Yläkoulussa mun pahin vihollinen oli terkkari. Se vahti ja kyttäs mun paino- ja pituuskäyriä ja seurasi ruokalassa mitä lautaselleni laitan ja kuinka paljon.

Terkkarin pahin vihollinen olin minä. Typerä teini joka ei myönnä laihduttavansa, hymyilee vaan ja nyökyttelee ymmärtäväisesti ja lupaa muuttaa tapojaan, vaikka mitään muutosta ei tapahdu.

En kuitenkaan koskaan jäänyt "kunnolla" kiinni. En siis koskaan mihinkään hoitoon asti joutunut.

Harrastuksen parissa huomattiin myös muutoksia mun painossa ja huolestunut/vihanen vetäjä soitti mun äidille että jos tällanen peli jatkuu niin harrastustoiminta mun kohdallani loppuu. Kuitenkin aina esitin ite järkyttynyttä, kuin en tietäis mitä on meneillään ja lupasin hoitaa itseni heti kuntoon.

Olen aina ollut hoikka/normaalivartaloinen. Yläkoulussa mun olo oli ihanan kevyt, olin silloin pienimmilläni. Haluan sen takaisin. Haluan olla taas yhtä vahva kuin olin silloin.

Itsekuri, voima, arvostukseni itteeni kohtaan... Se kaikki on hiipunut johonkin. Mut aion saada ne takasin. Keinolla millä hyvänsä aion päästä tavoitteeseeni.

Ei tää voi enää jatkua näin. En voi enää ettiä syitä miksi annoin itteni päästä tähän kuntoon. Syy olen minä ja vain minä voin tehdä muutoksen.