Seitsemän päivää

Jos teitä kiinnostaa että mitä noi liikkeet on suomeksi tai miten ne tehdään ni laittakaa vaan liikkeen nimi vaikka googleen, pitäs aika varmaan sieltä löytyä!

Pieniä iloja

Tänään K ehdotti että mentäis hakemaan hesestä ruokaa. Mä en tajua miksi sen täytyy aina hakea ruokaa jostain, se ei vaan jaksa laittaa ite mitään tai korkeintaan väsää jonkun lihapiirakan tai uunissa ranskiksia. Oon koittanu ehdotella että josko joskus tehtäis ihan kunnollista ruokaa, jotain terveellistä ja edullisempaa, mut tuntuu olevan turha toivo.. Ehkä se sit joskus ymmärtää ettei voi koko elämäänsä pelkkiä eineksiä syödä.
Kokonsa puolesta kai voisikin ku se ei liho sitten millään, on vaan tollanen hoikka tikku. Aargh voisinpa itekki olla. Mutta siis ite tehty hyvä ja tavallinen kotiruoka ois muutenki ku muotojen ja linjojen puolesta parempaa.

Mentiin siis kuitenkin heseen tänään. Olin ihan paniikissa koska just olin niin päättäväisenä itelleni luvannu ettei noista mässäilyistä tuu mitään tapaa. Ihan pokkana siinä sitte sanoin että mä otan salaatin. Siihen K vastas "nii siis kaks mega-ateriaa?" ja olin että eiei mä otan oikeesti sen salaatin, haluun tietää millasta se on. Ja se usko että kokeilumielellä mennään.
No, tänään en oo muuta syönyt kun sen salaatin. Ja vaikka se salaatti onkin vähän sellasta roskasalaattia niin mun olo on hyvä.

 Mulla on nyt jotenki varma olo että tää tulee onnistumaan. Joka päivä mulla on ollut pieni näläntunne ja sen mukanaan tuoma keveys ja puhtaus. Hyvä olo, niinkun mulla ennen oli.
Mä haluan sen takasin ja pikkuhiljaa mä raotan sille ovea enemmän ja enemmän. Ja mä oon tyytyväinen sitten kun se on mun kanssa, kun me ollaan taas yhdessä.

Ystävyys ei koskaan...

Eilen tajusin, että mulla on enää kaksi ystävää. K ja L. Eihän siinä mitään, nehän on mun parhaat ystävät ja tiedän että voin luottaa niihin täysillä ja aina.
Mutta mulla on aina ollut paljon ystäviä. Läheisiä ystäviä noin 5, kavereita todella paljon ja nähtiin usein, pidettiin hauskaa. Nyt tuntuu että en vaan jaksa. En oo pitänyt niihin lähes minkäänlaista yhteyttä yli puoleen vuoteen. Miksi? Koska ei ne halua olla mun kanssa. Mun tietoon on tullut se, kuinka ne puhuu musta ja mun ja K:n suhteesta mun selän takana. Ei niitä kiinnosta. Ei nekään pidä muhun yhteyttä. Koulussakin oon huomannu miten mua taas katsotaan alaspäin, huomautellaan siitä miten mua ei enää näy missään, kato oho mitä sä teet koulussa.

Mutta ei muakaan kiinnosta. Nyt vasta oon huomannu, miten hataralla pohjalla mun ystävyys on ollut. Heti kun alan seurustelemaan sellasen tyypin kanssa jota kohtaan niillä on jotain ennakkoluuloja ni ne hylkää mut. Ettei niiden tarvis tutustua siihen tai tottua ajatukseen että mä rakastan sitä? Koska oon tehnyt elämäni suurimman virheen, koska tää tyyppi ei oo mun arvonen, ei se ansaitse mua? Niin ne on sanonut. Ja helppohan niiden on tollasta paskaa suoltaa ku ei ne ees tunne K:ta.

Mä olen niin vihainen. Luulin että ystävät hyväksyy toistensa valinnat ja päätökset. Mua ei näköjään hyväksytä. Mutta huolestuttavinta tässä on kai se, että mulle on ihan sama. Jos ne ei tarvitse mua niin en mäkään tarvitse niitä. Jos ne ei hyväksy mua niin ei munkaan tarvitse hyväksyä niitä.

Kun istutaan tyttöporukalla saman pöydän ympärillä ja koitetaan pitää yhdessä hauskaa, hehkutetaan miten ihanaa on olla välillä ihan vaan tyttöjen kanssa, girls' night out ja tanssitaan villimmin kun koskaan, kaikki on hyvin. Mut se on pelkkää esitystä. Oikeesti me kaikki tiedetään että tää on vaan pinttynyt tapa. Pakko. Pakko viettää aikaa yhdessä että saadaan kulissit pidettyä pystyssä. Ja salaa me mittaillaan toisiamme, sanomisia, pukeutumista, kaikkea. Arvostellaan jatkuvasti. Ei se ole ystävyyttä ja me tiedetään se. Mä en aio jatkaa sitä enää, mä haluan todellisia tunteita ja oikeita ystäviä. En mä tarvitse niitä.

Mutta nepä ei tiedä mitä mä aion tehdä. Mä aion olla niin täydellinen että niitä kaduttaa.

Uuteen nousuun

Taas on ollu tällanen sopimaton tauko. Olen ollut pitkälti koko ajan K:n luona, koska se tuli pois armeijasta. Otti siis lykkäyksen terveydellisistä syistä ja silleesti, ei siitä sen enempää. Eli siis koneella oleminen on vähän jäänyt kun kone ja minä ollaan oltu eri osoitteissa ja oon lähinnä koko ajan K:n kanssa. Kuulostipa parisuhdepeikolta... No, joka tapauksessa pyrin nyt tästä lähin postailemaan useemmin!

Lähiaikoina oon antanut itteni taas vähä lipsua. Oon totaalisesti nyt kadottanut sen mun kuntosaliavaimen enkä siis pääse sinne kuntosalin puolelle ilman sitä, jumppiin kyllä pääsis mutta arvatkaa vaan oonko jaksanu käydä. Kirjotuksetki jatkuu pian ja on niin paljon luettavaa ettei aika tunnu riittävän..

Syömiset on kuitenkin ollut ihan ok, K haluais koko ajan hakea mäkistä tai hesestä tai jostain grilliltä ruokaa mutta mä oon laittanu vastaan vetoomalla rahaan, joka muuten alkaa olee tiukoilla nyt kun K joutuu maksaa vuokransa taas itte eikä meistä kumpikaan oo vielä töissä. Eli järkipuheella se on taipunut syömään ihan normaalia kotiruokaa mun kanssa, saavutus sekin ettei mätetä jotain kaloripommeja ja maata sohvalla koko päivää.

Eilen söin aamupalaksi kulhon All Bran Plus -muroja, niissä on ilmeisesti vähemmän kaloreita kun siinä Regular-versiossa ja enemmän kuitua. Sehän on hyvä asia, ei tule nälkä niin nopeesti ja jaksaa pidemmälle sen yhden kulhollisen voimalla.
Päiväruuaksi kaksi tortillaa (onneks äiti oli ostanut niitä pienemmän kokosia lettusia), koitin laittaa väliin kaikkea kevyttä, vähän kanaa, paljon salaattia ja kurkkua ja muuta.
Iltapalaksi vielä yksi tortilla kylmänä elikö wrap?
Tänään en oo syöny vielä mitään, mutta kunhan toi K tuolta heräis joskus ni varmaan laitan meille jotain pientä.

Vedenjuonti on onnistunut jossain määrin. Piti yrittää sitä 2 litraa päivässä, mutta toistaseksi oon pysynyt siinä litran hujakoilla.

Tsempata siis täytyis nyt.
Ja armottomalla vauhdilla pitäis saada kiloja karisemaan, kesä on kohta täällä.

Morkkis

Ensinnäkin anteeksi tämä postaustauko! En ole päässyt koneelle ja sitten K tuli lomille niin vähän jäi...

Mutta siis haluaisin pyytää anteeksi kaikilta. Viikonloppu meni ihan päin persettä. Herkuttelua ja herkuttelua. Vihaan itseäni just nyt. Ajattelin silloin että ei se haittaa; K nyt kuitenkin on lomilla ja ollaan me vähän hemmottelua kaivattu.

Mitä helvetin hemmottelua! Onko se jotain hemmottelua että tunkee suuhunsa mäkkiruokaa, sipsiä ja suklaata? Ja minä kun vielä ajattelin että jos säästyn abiristeilyltä, säästyn myös kaloreilta! No ei se ihan niin mennyt. Olis pitänyt mennä sinne risteilylle, siellähän oli rajallisesti ruokaa ja juomaa (niin se oli siis just se kohuttu risteily missä meiänkin koulun abit oli). Siellä en olis syönyt enkä juonut mitään. Ja mitä tein K:n kanssa? No söin jotain roskaruokaa, ihan ku mun ois sitä tehny mieli, ihan ku oisin sitä tarvinnu.

No, tää ei lannista mua. Ei kaksi roskaruoka-ateriaa ja muutama rivi suklaata pääse mun niskan päälle. Tää antaa mulle uutta voimaa, uutta motivaatiota.

Syömiset eilen oli ihan ok, muroja, munakasta, tomaattikeittoa, paahtoleipää. Ei paljoa, mutta silti mun maha tuntui ihan sairaan turvonneelta pallolta.

Tänään ois tarkotus mennä suht vähällä. Vielä en oo syönyt mitään.

Niin. Ei se voi olla niin vaikeeta. Ja eihän se olekaan. Mä saavutan mun

tavotteet niin nopeesti että itsekin yllätyn. Sen mä oon päättänyt.

Löysäilypäivä

Saan kai itselleni sallia yhden tällasen löysemmän päivän. Laiska.
Vaakaa siis edelleen kaipailen, josko sen tässä ihan mielellään lähipäivinä hommaisin koska en ihan luota tohon meiän muakin vanhempaan vempeleeseen.

No, tänään oon tehnyt siis treeniä kotona ja aion lähteä vielä pyöräilemään/kävelemään, miten nyt tuolla lumen keskellä eteenpäin pääsee.
Kotona treenaaminen ei kyl oikeen ole se mun juttu, koska meillä on suunnilleen koko ajan äiti kotona ja en tiiä, jotenkin ahdistais jos joku näkis että treenaan täällä omassa huoneessani tms. Se ei saa alkaa epäillä mitään, ei nyt kun ollaan päästy hyvään vauhtiin. Sillon tällön mulla siis on mahdollisuus painaa menemään tossa olkkarissa kun olen yksin kotona. Ootan jo innolla sitä kun muutan pois kotoa tai että saan yksin hengata K:n kämpillä.

Ruotsin kuuntelukoe meni ihan semihyvin mun mittapuullani, mitä nyt tota viiden jälkeen julkastua monivalintojen oikeeta riviä katoin. Ja jos kirjallinen osuuskin menis vielä hyvin niin jeee!

Ja sitten perjantaina nään vihdoin K:n. Saadaan pitkästä aikaa viettää laatuaikaa yhdessä, kun se on taas joutunut olemaan viime viikonlopun siellä armeijassa. Mutta tää edellyttää sitä etten mene abiristeilylle. Periaatteessahan se ois hienoa; ei juomista, ei rahankulutusta, ei mitään överisyömistä buffetissa..! Säästyt ainakin miljoonalta kalorilta ja siltä että tili näyttää nollaa! Tiedän kyllä että kaverit suuttuu mulle todella paljon. En oo vielä kertonut niille että oon ajatellu tosissani jääväni pois sieltä. Apua.

Mulla on niin ikävä K:ta. Se saa mun olon tuntumaan hyvältä ja tiedän että se rakastaa mua tapahtu mitä hyvänsä. Silti tuntuu etten oo sille tällasena tarpeeksi hyvä. Se ansaitsee kauniin, vahvan, laihan naisen. Ja mä aion antaa sen sille.

Syömisetkin on pysynyt kurissa edelleen ja oon koittanu ottaa myös sen runsaamman vedenjuonnin rutiiniksi. No tähän alkuun oon juonut desimitasta että tiedän miten paljon sitä juon, ihan hyvin on ainaki mulla toi taktiikka toiminu!

Aamupala: all bran -muroja, paahtoleipä kalkkunalla
Päivällinen: bataattimuusia, lohta, raejuustoa (yhteensä noin nyrkin kokoinen annos)
Vielä illalliseksi jotain. Ja iltapala - en tiedä, katsotaan nyt syönkö vaiko enkö.

Painoa sitten päivittelen myös jahka sen vaa'an saan!